Spa-sukkula on jännän näköinen kapistus. Kuin moderni pikku avaruussukkula. Siinä tuo soikean muotoinen ”kananmuna”odottaa minua yläkansi auki kattoa kohti sojottaen. Kohtakohan se minut sinne haukkaa. Hiukan minua kyllä ensikertalaisena jännittää. Mitähän tämä nyt oikein on? Vaatteet riisuttuani seison pelkkä bikinien alaosa päällä ja kömmin sukkulaan selälleni. Kyllä, se kesti, ja pysyi hievahtamatta paikallaan. Tuli varma ja stabiili olo. Luukku menee kiinni. Nytkö minut lähetetään Marsiin? Mitään klaustrofobista tunnetta ei pääse syntymään, sillä pää ei jää sukkulaan sisään. Sille on oma ulospääsynsä jo siitäkin syystä, ettei tarvitse hengittää höyryjä.
Ensin syttyvät valot. Erilaiset värisävyt vaihtuvat: punaista, oranssia, violettia, turkoosia, keltaista…Värit elävöittävät. Piristävät. Sitten tulee lämpö. Ihana kesää muistuttava lämpö nousee 41 asteeseen. Se ei tunnu kuitenkaan liian kuumalta, sitä voisi olla jopa lisää. Laila Rantanen-Timonen antaa lyhyehkön niskahieronnan samalla, kun lämpöaalto paketoi minut hellään huomaansa. Lämpöenergia tuntuu ensiksi jalkapohjissa. On kuin aurinko paistaisi varpaisiin. Seuraavaksi on käsien vuoro. Nyt varpaat ovat jo astetta lämpöisemmässä tilassa. Ei kuitenkaan liian kuumassa.
Hei, mutta mikäs tunne se nyt tuleekaan? Olenko oikeasti matkalla jonnekin? Kyllä ainakin siltä vahvasti tuntuu. 20 minuutin kohdalla astelukema näyttää 36. Höyryä ja lämpöä puskee samanaikaisesti. Tämä subtrooppinen symbioosi rentouttaa. Se nollaa ajatukset. Huomaan ajattelevani Karibian hiekkarantoja. Kai minä nyt yhdellä niistä makaan, ehkä tyyliin jossain Dominikaanisessa tasavallassa? Jännä, miten sukkula simuloi todenmukaisesti tuollaisia sväärejä. Vain Merengue -ja Bachata -musiikki puuttuu. Välillä käyn ajatuksissani Suomen kesässä, jossa löydän itseni kesämökiltä, ilman itikoita. Koneen rauhoittava ääni muistuttaa minua merenkäynnistä. Nyt keho alkaa tuntua raskaalta. Painon tunne kasvaa, etenkin jaloissa. On positiivisessa mielessä niin tukeva olo, etten haluaisi yhtään raajaa liikuttaa. Sitten tulee yllätys. Sade… tai, siis suihku! Wow, mikä ihanuus. Mikä raikkaus. Tuntuu ihan oikeasti siltä, kuin keholle sataisi trooppisia pehmeitä vesipisaroita. Nauran. Nautin. Virkistyn. Vesi suihkuaa rytmikkäästi neljästä eri suihkusta viiden minuutin ajan. Nyt tekee mieli uimaan. En haluaisi poistua ollenkaan ”lämpökuplasta”. On raukeaa ja levollista olla hellittävänä omassa pienessä hyvyyden maailmassa.
Kun 30 minuuttia on täynnä, sukkulan kansi kuitenkin aukeaa. Harmi, olisin voinut olla siellä parikin tuntia. Astun avaruusmatkaltani kevyen tuntuisena alas lattialle. Miksi minä nauran ja hymyilen nyt enemmän kuin tavallisesti? Huomaan myös puhuvani solkenaan. Puhetta virtaa ja virtaa. Sukkula aukaisi ja puhdisti mieltä ja kehoa. Ihan ilmiselvästi. On kuin olisin nukkunut, niin levänneeltä tuntuu. Kotiin päästyäni on kova nälkä, vaikka olin syönyt ruuan ennen sukkulaan menoa. Viikkojen jälkeen ikävöin takaisin sukkulaan. Siitä jäi hyvät ja hyvin henkilökohtaiset muistot. On kuin olisin jossain matkalla käynyt. Ensimmäinen asia mikä jäi tältä tripiltä mieleen on värit. Sitten lämpö. Höyry. Suihku…
– Susanne Strömberg